Tulin pikaisesti piipahtamaan koneelle ja Babyshop oli lähestynyt minua sähköpostilla, no arvaatte varmaan pakkohan se oli käydä katsomassa.....
Oma tilaukseni jäi tällä kertaa yllättävän pieneksi mutta käykäähän te muut katsomassa jos tekisitte löytöjä minua enemmän =)
lauantai 25. joulukuuta 2010
keskiviikko 22. joulukuuta 2010
maanantai 6. joulukuuta 2010
Tein sen!
Siis todellakin, suoritin koulun loppuun viimeistä tenttiä ja näyttöä myöten, arvatkaa olenko ylpeä =)
Seuraava vaihe onkin miettiä että mitä tämän jälkeen tulee tapahtumaan, vaihtoehtoja on kaksi, joko työelämään tai lisää opintoja.
Molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa ja sitten tietysti ne huonot puolensa, no opiskelujen miettiminen saa onneksi vielä vähän jatkua kun miettimääni koulutukseen hakuaika alkaa vasta huhtikuussa.
Ennen tulevaisuuden pohdintoja pitäisi kuitenkin viettää tuo joulu alta pois ;) Sen suhteen minulla ainakin on vielä kaikki aivan totaalisen kesken, edellisessä postauksessani marraskuun alussa kerroin ostaneeni isommalle pojalle joululahjan se yksi lahja ei taida ihan riittää meidän molemmille pojille, eli kaupoille olisi siis pakko lähteä, ei siinä muuta ongelmaa ole kuin että erittäin hektisen syksyn jälkeen ruuhkissa shoppailu ei vaan houkuttele yhtään.
Isommalle pojalle on helppo käydä ostamassa muutama täsmälahja häneltä löytyy erittäin selkeä lahjatoivelista ja mielestäni myös ihan kohtuullinen.
Nuoremmalle pojalle onkin sitten vähän hankalampi hankkia oikein mitään sillä jotenkin tuntuu että kaikkea löytyisi kyllä jo tuon isomman jäljiltä ja toisaalta nuoremman pojan toiveetkin vaihtelevat aina uuden kuvaston kopsahtaessa postilaatikkoon.
Olisikin kiva kuulla mitä muiden viisivuotiaat saavat tänä vuonna joulupukilta?
Itselleni olen tietenkin hankkinut jo joululahjan, tai no on se varmaan osittainen valmistujaislahjakin minulta minulle
Tätä odotellaan saapuvaksi
Luulisi näillä sulattelevan helposti joulusuklaat ja kinkun =))

Ja lisäksi tietysti tätä
Luulisi näillä sulattelevan helposti joulusuklaat ja kinkun =))
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)